Louhintahiekka vastaa Lappeenrannan datakeskuskampuksen maanrakennus- ja esirakentamistöistä.
Useiden miljardien eurojen arvoinen hanke etenee parhaillaan ensimmäiseen rakennusvaiheeseen, jossa työmaa-alueen laajuus on noin 8,5 hehtaaria. Louhintahiekka vastaa hankkeen maanrakennus- ja esirakentamistöistä kokonaisuudessaan.
– Datakeskusrakentamisessa korostuvat toimitusvarmuus, tarkka aikatauluhallinta ja kyky toteuttaa laajoja kokonaisuuksia nopeasti ja turvallisesti. Meillä on parhaillaan käynnissä useita alan työmaita eri puolilla Suomea, sanoo Louhintahiekan toimitusjohtaja Aapo Lahtinen.
Polarnode toimii hankkeen kehittäjänä ja vastaa Nebiukselle toimitettavista esirakentamistöistä. Yhtiö on ollut mukana kehittämässä Lappeenrannan datakeskushanketta sen alkuvaiheista lähtien.
– Esirakentamisvaihe luo perustan koko datakeskuskampuksen toteutukselle, joten meille on erityisen tärkeää yhteistyön toimiminen saumattomasti heti hankkeen alusta lähtien. Louhintahiekka on lähtenyt projektiin mukaan määrätietoisella otteella, mikä vahvistaa käsitystä siitä, että Suomesta löytyy vahvaa osaamista myös vaativien datakeskushankkeiden esirakentamiseen, toteaa Polarnoden teknologiajohtaja Lauri Ikonen.
Lappeenrantaan rakennettava datakeskus on osa Nebiuksen voimakasta kansainvälistä kasvua tekoälylaskennan infrastruktuurissa. Valmistuessaan kampus kuuluu Euroopan suurimpiin tekoälylaskentaan suunniteltuihin datakeskuksiin.
Hankkeen ensimmäisen vaiheen on tarkoitus valmistua vuonna 2027.