atNorth – FIN02-datakeskus
Louhintahiekka vastasi hankkeen maanrakennuksesta, pohjanvahvistuksista sekä paalutus- ja perustusrakenteista.
Louhintahiekka vastasi hankkeen maanrakennuksesta, pohjanvahvistuksista sekä paalutus- ja perustusrakenteista.
atNorth laajentaa FIN02-datakeskustaan Sinimäessä Espoossa osana Suomen toimintojensa kehittämistä. Yhtiöllä on Suomessa tällä hetkellä kolme toiminnassa olevaa datakeskusta, ja neljäs kohde, FIN04, on kehitteillä. Hanke edustaa modernia ja energiatehokasta datakeskusrakentamista, jossa korostuvat vastuullisuus, toimitusvarmuus ja tiukka toteutusaikataulu.
Louhintahiekka vastasi hankkeen maanrakennuksesta, pohjanvahvistuksista sekä paalutus- ja perustusrakenteista toimien kyseisen vaiheen päätoteuttajana ja pääurakoitsijana. Urakka sisälsi laajan kokonaisuuden esirakentamisesta perustusrakenteisiin asti datakeskusrakentamisen vaatimukset huomioiden.
Datakeskushankkeille tyypillisesti projektia vietiin eteenpäin erittäin tiukalla läpimenoajalla, samalla kun suunnitelmat tarkentuivat työn edetessä. Hankkeen onnistumisen kannalta keskeisessä roolissa olivat toimitusvarmuus, tehokas projektinhallinta sekä tiivis yhteistyö tilaajan kanssa.
– Datakeskusrakentamisessa aikataulut ovat poikkeuksellisen tiukkoja ja muutoksia tulee usein vielä toteutusvaiheessa. Tässä hankkeessa onnistuimme viemään projektia eteenpäin joustavasti ja hyvässä yhteistyössä atNorthin kanssa, kertoo työpäällikkö Aleksi Vipusaari.
Louhintahiekan erityisosaaminen näkyi erityisesti vaativan kokonaisuuden hallinnassa sekä kyvyssä reagoida nopeasti muuttuvissa tilanteissa ilman, että hankkeen eteneminen vaarantui. Projektia toteutettiin vahvalla asiakaspalveluasenteella tiiviissä yhteistyössä tilaajan ja muiden osapuolten kanssa.