Louhintahiekka teki 52-vuotisen historiansa ennätystuloksen – liikevaihto yli kaksinkertaistui 181 miljoonaan euroon

Kasvua ja tuloskehitystä tukivat useat merkittävät urakkavoitot, onnistuminen vaativissa hankkeissa sekä parantunut urakkakannattavuus.

03.09.2026
|
|
Yhtiöuutiset
kirjoittaja
Annika Suomi
Viestintäpäällikkö
Palvelut
No items found.

Vaativiin infrarakentamisprojekteihin erikoistuneen Louhintahiekan tilikausi 2025/26 oli yhtiön historian vahvin. Kasvua ja tuloskehitystä tukivat useat merkittävät urakkavoitot, onnistuminen vaativissa hankkeissa sekä parantunut urakkakannattavuus.

– Tilikausi oli Louhintahiekalle erinomainen. Liikevaihtomme yli kaksinkertaistui, ja onnistuimme samalla parantamaan kannattavuuttamme selvästi. Olemme tehneet pitkäjänteisesti töitä toimintatapojemme, kalustomme ja projektien kannattavuuden kehittämiseksi, ja nyt tämän työn tulokset näkyvät. Erityisen tyytyväinen olen siihen, että voimakas kasvu on toteutunut kannattavasti, Louhintahiekan toimitusjohtaja Aapo Lahtinen kertoo.

Henkilöstötyytyväisyys nousi merkittävästi voimakkaan kasvun rinnalla

Tilikauden aikana Louhintahiekka palkkasi 53 uutta infrarakentamisen ammattilaista ja työllisti tilikauden vaihteessa 155 henkilöä.

– Meillä on vahva tahto olla infra-alan paras työnantaja. Siksi olemme erityisen tyytyväisiä siihen, että henkilöstön tyytyväisyyttä mittaava eNPS nousi vuodessa peräti 20 pistettä, 47:stä 67:ään. Haluamme rakentaa kulttuuria, jossa luotetaan ihmisten osaamiseen, annetaan vastuuta ja vapautta sekä kannustetaan kehittämään jatkuvasti parempia tapoja toimia. Hyvä yhteistyö ja työhyvinvointi näkyvät myös asiakkaillemme työn tehokkuutena ja laatuna. Hyvinvoiva ja sitoutunut henkilöstö on tärkeä perusta yhtiön pitkäjänteiselle menestykselle, Lahtinen sanoo.

Hankkeiden tarkka valinta tukee kannattavaa kasvua

Tilikauden aikana Louhintahiekka päivitti strategiansa keskittyen kaupunki-, teollisuus- ja datakeskusrakentamiseen. Yhtiö painottaa hankkeiden valinnassa kohteita, joissa sillä on vahvaa erityisosaamista ja edellytykset kannattavaan toteutukseen.

Tilikauden aikana Louhintahiekka toteutti useita vaativia urakoita ja voitti uusia merkittäviä infrarakentamisen hankkeita niin julkisella kuin yksityisellä sektorilla. Valmistuneisiin hankkeisiin lukeutuivat muun muassa datakeskushanke Espoossa, Tolsanmäen katusaneeraus Kirkkonummella, Saukonkanava ja Nallenrinne Helsingissä. Uusia suuria hankkeita käynnistyi eri puolilla Suomea, kuten Keskon logistiikkakeskuksen maanrakennustyöt Nurmijärvellä, Nebiuksen datakeskuksen esirakentaminen Lappeenrannassa sekä Ferry Terminal -katuhanke Turussa.

Näkymät tilikaudelle 1.6.2026–31.5.2027

Suomen infrarakentamisen markkinan arvioidaan säilyvän vuosina 2026–2027 vakaana ja lievästi kasvavana. Kysyntää tukevat erityisesti vihreän siirtymän investoinnit, datakeskushankkeet, sähkönsiirtoverkkojen vahvistaminen ja teollisuuden investoinnit. Louhintahiekka tavoittelee myös alkaneella tilikaudella markkinaa nopeampaa kannattavaa kasvua.

– Vahva tilauskanta ja uudet urakkavoitot antavat meille hyvät lähtökohdat alkaneelle tilikaudelle. Markkinassa on kiinnostavia, osaamiseemme hyvin sopivia hankkeita Tavoitteemme on jatkaa myönteistä kehitystä keskittymällä hankkeisiin, joissa meillä on parhaat edellytykset onnistua, Lahtinen sanoo.

Ajankohtaista

Muut uutiset