Helsingin kaupunki – Saukonkanava

Louhintahiekka toteutti Saukonkanavan 4. vaiheen rakentamisen Jätkäsaaressa.

Asiakas
Helsingin kaupunki
Sijainti
Helsinki
Suomi
Vuosi
2024-2025

Jätkäsaaressa kulkeva Saukonkanava tulee valmistuessaan luomaan viihtyisän kanavaympäristön alueen asukkaille ja veneilijöille. Lisäksi uusia kerrostaloja tullaan rakentamaan kanavan välittömään läheisyyteen.

Louhintahiekka toteutti kanavan kaivuutyöt, perustuksien porapaalutukset ja ankkuroinnit, kanavan tukimuurit sekä kanavan ylittävän sillan.

Työpäällikkö Aleksi Vipusaaren mukaan urakka sujui jouhevasti ja hän kiittää aliurakoitsijoita hyvästä yhteistyöstä urakan aikana. Urakkaan kuului muun muassa erityistä osaamista vaatinut vedenalaisten elementtien asentaminen, joiden asennuksista vastasivat ammattisukeltajat.

- Louhintahiekan ammattitaitoinen projektinjohto piti huolen siitä, että pienellä urakka-alueella saatiin eri työvaiheet ja aliurakoitsijat sovitettua saumattomasti yhteen ja pysyttiin aikataulussa. Lisäksi meren läheisyys ja sääolosuhteet vaikuttivat suuresti työmaahan, ja ne oli huomioitava esimerkiksi nostotöiden suunnittelussa, Vipusaari kertoo.

3500 m
Porapaalutusta
4000 m2
Muottityötä
420k kg
Raudoitusta
2700 m3
Betonia