
Meistä
Kasvua ammattilaisena ja sopivasti vastuuta
Kuulumme Suomen 10 suurimman infrarakentajan joukkoon. Tavoitteemme on saavuttaa 200 miljoonan euron liikevaihto vuoteen 2030 mennessä. Toimiva johto omistaa merkittävän osan yrityksestä ja osallistuu aktiivisesti päivittäiseen toimintaan osoittaen esimerkillään sitoutumisensa yrityksen kehittämiseen.
Rakennamme tulevaisuuden Suomea, jossa on hyvä asua, liikkua ja työskennellä. Erityisosaamistamme ovat teknisesti haastavat rakennuskohteet sekä kiertotalouden ratkaisut.
Miksi Louhintahiekka?
- Louhintahiekka on infrataitaja, joka rakentaa yli 50 vuoden kokemuksella kestäviä perustuksia ihmisten elämälle yli sukupolvien.
- Uudistunut johto vie meitä eteenpäin modernein menetelmin ja nykyaikaisella ajattelulla.
- Meillä on sekä kokemusta että valmiutta tehdä suuriakin hankkeita itsenäisesti ja omalla kalustolla. Harjoittelijana pääset mukaan infra-alan hankkeisiin ja aidosti vaikuttamaan omaan työhösi.
- Teemme töitä aina ketterästi, emmekä työskentele siiloissa.
Vaatimukset
Hae meille harjoittelijaksi
Jos olet:
- rakennusalan opiskelija ammattikorkeakoulussa tai yliopistossa
- kerryttänyt kokemusta maanrakennustehtävistä joko toimihenkilönä tai käytännön työn kautta
- valmis työskentelemään siten, että opintosi etenevät suunnitellusti
- halukas työskentelemään Etelä-Suomen alueella
- valmiina aloittamaan kevään 2026 aikana
Palkkaamme 20 harjoittelijaa kesäkaudelle 2026!
Hae nyt - Haku on auki 1. maaliskuuta. asti!
Referenssit
Tällaista olemme tehneet

NCC – We Land
Louhintahiekka carried out an exceptionally demanding earthworks and excavation project above the metro line in Ruoholahti, Helsinki.
Lue lisää
Earthworks
Rock engineering and blasting
Foundation construction
Project management and expert services

Helen – Works at the Salmisaari heating plants
Louhintahiekka building Helen’s journey towards carbon neutrality.
Lue lisää
Concrete construction
Earthworks
Foundation construction

City of Helsinki – Tram 8 street works
Louhintahiekka completed the Tram 8 street works in Helsinki city centre.
Lue lisää
Road and transport infrastructure
Project management and expert services

Finavia – Helsinki Vantaa Airport
Louhintahiekka carried out a significant project in Finavia’s billion-euro project at Helsinki airport.
Lue lisää
Earthworks
Rock engineering and blasting
Foundation construction
Concrete construction
Project management and expert services
Harjoittelijat kertovat
Millaista kokemusta Louhintahiekka tarjoaa
Ota yhteyttä
Kiinnostuitko?
Soita tai laita sähköpostia meidän rekrytoija Tapanille ja kysy lisää, tai hae tästä suoraan harjoitteluun.

Tapani Aittoniemi
Recruitment